Koulumme järjestää 18.10.2017 päivätyökeräyksen (taksvärkki). Päivätyökeräyksessä oppilaat lahjoittavat työllään ansaitsemansa rahat valitsemaamme tärkeään hyväntekeväisyyskohteeseen. Tänä vuonna haluamme tukea WWF:n työtä Itämeren ja arktisten merialueiden lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien hyväksi.
Faktat päivätyökeräyksestä:
- osallistuminen on oppilaalle vapaaehtoista
- HUOM! Jos oppilas ei osallistu taksvärkkiin, hän tulee kouluun normaalisti klo 9-15 tekemään yleishyödyllisiä työtehtäviä sekä ulkona että sisätiloissa (ota huomioon vaatetuksessa)
- päivätyökeräyksen palkkiosta ei tarvitse suorittaa ennakonpidätystä tai sosiaaliturvamaksua
- oppilas antaa työnantajalle Päivätyölomakkeen, missä on tilitysohjeet
- työnantaja voi olla kuka tahansa – yksityinen henkilö, yritys tai yhteisö
- työ voi olla esimerkiksi ympäristön siivousta, lemmikeistä huolehtimista, avustamista työpaikalla tms.
- WWF:n suosituspalkkio on 15 euroa/oppilas (työnantaja määrittää itse päivän palkan)
- päivätyökeräykseen osallistuvien vakuutuksen hoitaa koulu tai työnantaja