Lepinjärven lenkki pe 1.6.

Lepinjärven lenkki on koulumme perinteinen liikuntapäivä, johon osallistuvat kaikki koulumme oppilaat. Lenkin voi juosta tai kävellä omaan tahtiinsa. Matkalla on valvojia ja opastajia ja kolme juomapistettä, joissa on tarjolla mehua, vettä ja hedelmiä.  Vaihtoehtona on myös pyöräily pidempää lenkkiä pitkin. Pyöräilyyn pitää ilmoittautua etukäteen A-talolla olevaan listaan, jossa on myös tarkempia ohjeita ja reittikartta. Pyöräilykypärä on pakollinen. Stina Lång ja Pertti Kontiainen pyöräilevät oppilaiden kanssa.

Päivä alkaa klo 9.00 yhteisellä aamunavauksella, jonka jälkeen kokoonnutaan B-talon portilla. Juoksijat lähtevät ensin matkaan, ja sitten Soili lähettää kävelijät matkaan. Oppilaat kulkevat merkittyä reittiä, jonka varrella on koulun henkilökuntaa valvojina. Soili kävelee viimeisenä ja katsoo, että kaikki pääsevät perille. Lenkkiin menee aikaa noin 1,5-3 tuntia riippuen vauhdista. Lenkin kiertämisen jälkeen on koulun pihalla ruokailu. Ruokailun jälkeen saa lähteä kotiin.

Lepinjärven lenkki on koulupäivä, joten koulun säännöt ja vakuutukset ovat voimassa.

Hyvät jalkineet ja säänmukaiset vaatteet sekä reipasta mieltä mukaan!