Kaikki yhdeksäsluokkalaiset viettävät koulupäivän Pohjan Kisakeskuksessa tiistaina 29.5.2018. Lähtö tapahtuu koululta busseilla klo 9.00 ja koululla olemme viimeistään klo 15.00.
KISIS-päivä on koulupäivä, jolloin koulun säännöt pätevät myös siellä. Koululta saamme eväät mukaan ja tiedossa on myös makkaranpaistoa. Omia eväitä saa toki ottaa mukaan. Tapahtumaan kannattaa ottaa säänmukainen vaatetus: vesiasateella sadevarustusta ja auringonpaahdetta varten ihoa palamiselta suojaavia vaatteita. Melontapisteellä voi joskus vaatteet kastua, joten vaihtovaatteitakin voi halutessaan ottaa mukaan.
Päivän aikana liikutaan luokan kanssa lajitarjonnasta toiseen aikataulun mukaisesti. Lajeina ovat melonta jättikanooteilla, melonta inkkareilla, jousiammunta, seinäkiipeily ja frisbeegolf. Ohjaajina toimivat Kisakeskuksen opettajat. Luokanvalvoja kulkee ryhmänsä mukana. Ohjelmaa on klo 10.00-11.00 ja klo 12.00-14.00. Välissä on ruokatauko klo 11.00-12.00.
Mukaan repullinen iloista mieltä!